tiistai 28. elokuuta 2012

~I know exactly what I want, who I want to be.

Hei teille kaikille ystäväisilleni siellä ruudun takana!
Päätin postailla taas pitkästä aikaa, kun edellisestä postauksesta oli ehtinytkin kulua jo melko kauan aikaa. Nyt se kesäloma on siis jo loppunut ja koulunpenkilläkin istutaan jo kolmatta viikkoa. Loma aikataulusta palaaminen arkeen, tuntui tavallista hankalammalta ja helpot koulupäivätkin todella raskailta. o3o Onneksi nyt alkaa jo hiljalleen sujua, tosin ajatus siitä että seuraava pitkä loma olisi vasta joululoma on aika kauhistuttava. Noh, loppujen lopuksi siihenkään ei ole niin kauan aikaa ^_^
Olen jo alkanut hiljalleen pohtia joululahjojen hankkimista näin hiljalleen... :D Olen niin huono ideoimaan lahjoja, josta saaja pitää ja mistä on sitten lahjan saajalle jotain hyötyä ja iloakin. Tämän takia pitää aloittaa ajoissa eikös? :D
Kuvailua ei ole taaskaan oikein tullut tehtyä, mikä on melko valitettavaa, mutta nuket ei tunnu kiinnostamaan nyt. Olen kokeillut kuvailla monesti, mutta se tuntuu lähinnä kamppailulta. Kamera tuntuu vääristävän asentoa ja ilmettä ja oikee valaistustakin tuntuu olevan hankala laittaa. Tämän takia hieman kuvaton postaus tästä. Yritän saada nukkeintoni nousuun jotenkin, tosin en ole vielä keksinyt siihen keinoa.
Cosplay suunnitelmani etenevät verkkaisesti, mutta eihän tässä vielä oikein mikään kiire olekkaan. Löysin suomalaisesta kaupasta nimeltä Emp punaiset piilolinssit, mutta ole myös katsellut Eyecandylens nimiseltä sivustolta, joka on luotettava (eräs Youtube käyttäjä hankkii piilolinssinsä sieltä ja mainostaaa niitä videoissaan), vaikka ulkonäkö ei ihan heti sitä hehkukkaan. Olen siis hieman kahden vaiheilla.
Villatakin suhteen tein hienon löydön kirpputorilta! Löysin nimittäin täydellisen värisen Shion villatakin eurolla! Tosin se  kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta: Se on hieman iso ja hieman nukkainen.  Nämä eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, joten se saa pysyä sitten ainakin varalla jos en mitään parempaa löydä.
Tälläiseltä takki näyttää. Hieman leveä, mutta tietääkseni kaventaminen ei ole mikään ongelma :)
Eli tuossa näkee sitä nukkaisuutta. Sävy ehkä hiukan enemmän sinertävä, mutta tosi lähellä kuitenkin oikeaa sävyä (kiitokset kamera ;__; )
Että sellaista. Housuja en ole edes kauheasti ehtinyt miettiä, mutta olen tullut siihen päätökseen että ne ovat hyvin tumman harmaat. Eli jotkut sellaiset olisi tarkoitus sitten jostain metsästää. Peruukkejakin olen pitäny Ebayn puolella silmällä ja myös Anikin myyntipuolta, vaikka sinne en olekkaan kirjautunut. Stalkkailen muutamia keskusteluja siellä ja olisin liittynytkin, mutta ongelmana on se etten keksi käyttäjä nimeä, niin pöhköltä kun se kuulostaakin.
Olen pohtinut myös pienessä päässäni miten Shionin 'arvet' olisi parasta tehdä ja olen päättänyt kokeilla sen tekemistä ihan yksinkertaisesti luomivärillä, tosin huulien rajaus kynä olisi myös varmaan aika hyvä idea. Ongelmana on oikean sävyn löytäminen. c: Olen liian vaativa tässä asiassa.
Seuraavana (tai joskus kaukana tulevaisuudessa) toteutettavan Sherlock cossaamisen on aiheuttanut päänvaivaa, koska en ole varma cossisinko itse sarjan nimikkohenkilöä itse Sherlockkia tai Watsonia, sillä pidän heistä molemmista ihan liikaa, ja kyllähän minun on tännekkin sitten pakko myöntää että olen Sherlocked.  Ei sille voi vaan mitään, kun sarja on niin ihana.
Mutta nyt niihin muutamiin harvoihin kuvaräpsyihin, joita innostuin sitten muokkaamaan:
 
"Brighter than a shooting star,
Shine no matter where you are, tonight."

 
 
Veljeni mukavana ihmisenä toi tulijaisena Norjasta tälläisiä 'pieniä suklaalevyjä'. Ne olivat kyllä kivoja, mutta en oikein osannut hyödyntää niitä kuvauksessa, mikä oli hänen tarkoituksensa kun veljeni nämä minulle hankki.
 
Tässä ne sitten oli :D En muista millon oikeesti olis tullu näin vähän kuvia, joihin en edes ole kauhean tyytyväinen. Tähän loppuun meinasin vielä laittaa muutamia piirrostöitäni, kun piirtelyä olen kuitenkin näin kotosalla harrastanut. Ei mitään ylihienoja, mutta ihan kivoja. c:


...Ja vähän lähikuvaa
 
Tän kuvan idea lähti varsinaisesti siitä kun olin aikoja sitten suunnitellut tuon kaltaisen asun ilman noita nauhasysteemejä ja pidin siitä tosi paljon. Tämä kuva tosin ei oikein annna asun tulla oikeuksiin, mutta pidän noista hiuksista. Mulla on vaan ikuinen rakkaus valkoisiin hiuksiin. Sävyt ei kyllä yleisestikkään näiss kuvissa näy hyvin, koska scanneri lähti veljen mukana täältä, enkä muutenkaan oikein pitänyt siiitä kun minun mielestäni se paljastaa kaikki pikkuvirheet kuvista. :/


Tämä kuva oli vuorostaan lähinnä röyhelö piirtämis harjoitus ja samalla yritin piirtää jotain kivaa loli mekkoa, mutta eihän se kuitenkaan onnistunut niin hyvin kuin toivoin. Käsivarret epämuodostuneet ja vartalon asento on huono. Mutta pidän jotenkin noista röyhelöistä :D
 Oompa tehny paljon lyijykynä töitä! Pidän enemmän värillisistä töistä, mutta nyt näyttääkin olevan lyijykynä kausi päällä tai jotain. :D Nomutta pidän tästä kuvasta. Harvoin tulee kuvattua ihmistä takaa päin ja tää on vaan jotenkin vapauttavan näköinen. c:
 

Sitten viimeisenä kaikkien tuttu Ciel. Tästä tuli tällänen hiukan "realistisempi" versio Cielistä, mutta se jotenkin jännästi onnistu. No okei, ei se nyt kovin realistinen veriso oo mutta kuitenkin. En ajatellu tän onnistuvan näin hyvin.

Nämä kaikki kuvat on siis sellasia etten oo ottanu mallia mistään paitsi Cielissä tietenkin kun se tiettyä hahmoa esittää. Mulla on valmistumassa yks ainakin toistaiseksi hyvältä näyttävä Luka megurine kuva, jonka väritän, niin saatampi jakaa sen sitten teidän kanssanne.
 
Mutta kiitokset suuret, teille rakkaat lukijani. Haluaisin kuulla mielipiteitänne tästä blogista, sillä omasta mielestäni postauksieni laatu on jotenkin laskenut (siitä "laaduukkaasta" mitä se nyt ikinä olikaan...) joihinkin aikasempiin postauksiin verrattuna. Ei niihin ensimmäisiin tietenkään vaan niiden jälkeen. :D Ja kaikki ymmärsi ainakin melkein... <.< Olisin todella kiitollinen jos jättäisit jotain kommenttia siitä, niin saisin ehkä jopa hieman motivaatiota tän blogin pitämiseen. c:
Kiitos ja näkemiin lapsukaiseni!
 
I'll also show you a sweet dream next night.
 
Aivan järjettömän valtavan mahtava video. Sopii Sherlockkiin niin täydellisesti. Katsokaa jos olette edes yhtään sherlockista perillä.
 Haha sama koskee tätä :D
...Ja vocaloid fanit katsokaa tämä!  Kovinkaan moni ei tätä kappaletta ole vielä tiennyt. Tää on nimittäin 'vastaus' Lukan supersuosittuun just be friends -kappaleeseen. Samalta tekijältä käsittääkseni kuin tuon just be friends:kin.

lauantai 4. elokuuta 2012

~Beyond the Sky

Terve kaikille! ^o^
Minäpä täällä taas vihdoin vähän päivittelemässä. Näin kesäloman aikoihin ei ole kauheasti tullut postailtua. Se on jotenkin unohtunut... :D Kuviahan minulla olisi ollut tarpeeksi postingiin jo aikoja sitten, mutta se sattuu aina sitten vähän unohtumaan... Luulempa että tähän postaukseen tulee myös jonkinverran omaa höpöttelyäni :D
Kesäloma on kadonnut jotenkin inhottavan nopeasti (kuten aina), mutta vielä sitä kesää on jäljellä ja pitää nauttia siitä vielä kun on mahdollista. Tosin tunnen olevan kuitenkin suht' valmis kouluun (ei sillä että mitenkään hinkuisin sinne. Ehei! On se vieläkin todella epämielyttävä ajatus kuin aina muulloinkin) eli olen jotenkin kesäloman aikana saanut henkisesti levättyä ...kai?
Nomutta siirrtäämpä nyt nukkekuviin. Osasta tuli ehkä jotenkin ylivaloisia, sillä aurinko paistoi silloin mökillä ihanasti, mutta kamera taasen ei siitä tykännyt. Nyt näin Emiko kauden jälkeen taas on käynnistynyt Melanie kausi taas vuorostaan eli mökkikuvia on vaan Melaniesta vaikka Emikin oli mukana. Nämä kuvat eivät kyllä ole mitään parhaimpia, mutta menkööt. :/






Tämän kuvan takia kahlasin vedessä polviini asti. Pelotti kameran puolesta ja myös nukenkin.






Ainoa kuva Emistä tältä reissulta :,D Raasu jäi huomioimatta.
Kun päästiin kotiin kokeilin kuvailla, mutta kuvailu loppui lyhyeen. Sain kuitenkin yhden tavallista onnistuneemman kuvan, jota innostuin muokkaamaan
Tämä päätyi sitten myös deviin, sen verran onnistunut, vaikka itse sanonkin. Vaikka idea onkin yksinkertainen, kuva on hyvä. Hiukset ei törrötä,raajat ei oo pahemmin irti,vaatteet ei failaa yms. Posetuskin on sellanen luonnollinen.
Tämän reissun jälkeen käytiin veljeni opiskelukämpällä siivoilemassa ja hankkimassa huonekaluja yms. Tälläkertaa Emi pääsi ainoastaan mukaan.

 Tämä kuva on mielestäni tosi suloinen :3
Talon seinien väri on mielestäni kiva, tosin en ihmettele ettei veljeni siitä kauhesti pidäkkään. Kuten kuvista näkyy se on sellainen vaaleanpuna/persikka/beessi sävyinen. Eikä asunoon seiniä saa maalata muulla värillä koska se talo on aika vanha ja näin :D Nomutta täydellinen taustaväri kuville. Kun jätin Emin tuohon ikkunalaudalle, niin ulkopuolelta joku randomi pikkutyttö kävi katsomassa sitä :3 Tämän takia jätin tytön ikkunalaudalle loppu päiväksi sillä aikaa kun kävimme kaupoilla. Siinä oli varmaan ohikulkioilla ihmeteltävää ;D

Kuvia Emin ihanasta Face upista. Se on niin kaunis, mutta kamerani ei oikein anna päästää sitä oikeuksiinsa näissä kuvissa. Rakastan noita chippejä ja niitä sydämmiä niissä ♥ :3
Emi oli hetken ilman peruukkia sillä se kävi pesussa. Suosittelen teidän nukkeharrastajien pestä joskus nukkejenne peruukit, varsinkin jos olette käyttäneet niitä ulkona, nimittäin Emikon peruukki (Oon niin tottunu lyhentämään Emin nimen että Emiko kuulostaa hurjan vieraalta  :D) oli ihan harmaa varsinkin latvoista jotka olivat ennen olleet valkoiset. Pienen saippua+vesi pesun jälkeen peruukki näytti taas kuin uudelta. :)
 Käytiin myös kattomassa serkun jalkapallo ottelua, joka sattumoisin oli juuri silloin samassa kaupungissa :D Oli hurjan kuuma, mutta onneksi oli juomista ja viuhka mukana. Aurinkolasit jäivät kotiin, mikä haittasi aika paljon näkemistä, sillä vaikka kuvassa ei siltä vaikutakkaan, aurinko paistoi oikein paahtamalla.
Ah, uusi rakkauteni: maustetut colat. Pidän molemmista Sherrystä ja Vanillasta.
Vaikka jatkuva huonekalu kaupoissa ravaaminen oli varsin ikävystyttävää ja retkipatjoilla nukkuminen oli tuskaisen epämielyttävää, löytyi sentään jotain kivaa. Nimittäin tälläinen valokuvakehys eurolla. Ihan tosi siisti mielestäni ja tätä voisi käyttä hyväksi vaikka jotain cosplay PV:tä kuvatessa jos joskus sellaista alkaisin väsäämään. Se olisi kyllä aika hienoa *q*
                   Minua on hieman vaivannut nämä nukkeni, nimittäin nykyään kulutan enemmän rahojani cosplay:aamiseen kuin nukkeihin, koska nautin cosplaysta niin paljon. Mutta toisaalta harmittaa aina katsoa Melanienkin peruukkia, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt tai sitten Emin keikkuvaa obitsua, jossa taitaa olla jokin valmistusvirhe sillä polvet ovat _yli löysät_.  Nukkeni tarvitsisivat myös vaatteita, mutta kaikki on niin kallista, kun esim vertaa nukkeperuukkien hintoja ja sitten cosplay peruukkien hintoja. Samalla hinnalla kun nukelle saa peruukin, saa itsellekkin peruukin. : /  Tämän takia en oikein ole hankkinut mitään nukeille, ja nukkeilu jää vähän sivummalle.
Kävimme torstaina kuvailemassa (Jossun kanssa) puistossa paremmin minun Mikun Saihate kaappicossiani, sillä oli jotenkin sellainen olo että nyt cossi päälle ja pihalle :D Miku peruukkini on melko kärsinyt sellainen vaikka olenkin lyhentänyt latvoja ja harjaillut sitä. Valitettavasti myös kuvauspäivänä oli tuulenpuuskia ja tämän takia peruukki oli alta aika yksikön sekaisin. Klikkailemalla saatte kuvat isommaksi. :)
"And if I believe someday we’ll meet again that is how I’ll get by.
We’ll spend our days just like before when I was here with you."


 "An ordinary life that seems to be attached with crimson
It was a graceful love, was a graceful love
Farewell"
"Not a cloud in the clear blue sky.
Rain cannot hide the tears in my eyes.
Now it’s come to our final day"


"Though I wish I could be there.
Deep inside of my mind I can still hear your voice.
Melodies in my heart sing out to you.
It goes where ever you are."

Sanat ovat siis Mikun kappaleesta nimeltä Saihate. Suosittelen tsekkaamaan jos mikun ystävä olet~ Näitäkin kuvia innostuin muokkailemaan. Niihin tuli jotenkin vielä sellaista tunnelmaa. Mutta oikeesti Jossu olen sulle tosi kiitollinen että tulit kuvaamaan, sillä näistä kuvista tuli tosi kivoja. :)
Sitten vielä muutama vähemän muokattu kuva:







Olen vihdoin saanut selvitettyä pääni seuraavan cosplayni suhteen. Se tulee olemaan sarjasta nimeltä No. 6 hahmo nimeltä Shion.
Tämän näköinen hahmo kyseessä~
Rakastuin tähän sarjaan, kun sen tässä vähänaikaa sitten katsoin.
Aluksi ajattelin että kävipä tuuri sen suhteen että toisen lempi hahmoni cossi olisi helppo toteuttaa ja hahmokin on niin ihana. Tosin näin jälkeenpäin ajateltuna ei tämä olekkaan ihan helppo.
Olen nimittäin jo alkanut stressaamaan tuon villatakin takia, että löydänkö mistään oikean sävyisen ja mallisen villatakin. <.< Olen tässä yrittänyt pitää silmällä kirpputoreja ja kauppoja, mutta vielä en ole törmännyt yhteenkään lähellekkään tuollaista takkia muistuttavaan. Mielessäni käväisi myös sellainen idea, että jos en oikeanlaista sinistä villatakkia löydä niin voinhan yrittää värjätä valkoisen villatakin. Jos tämäkään ei onnistu voin käyttää beessin väristä villatakkia jota Shion käyttää myös tässä sarjassa. :) Tähän cossiin liittyy vielä muitakin ongelmia: Kuvista on vähän hankala hahmottaa minkäväriset housut Shionilla oikein on. Ovatko ne mustat, tummanharmaat  vai harmaat vai minkä väriset? Pitäsi varmaan katsoa ihan jostain kyseisen sarjan jaksosta. Ajattelin hankkia tähän cossiin vielä piilolinssitkin, mutta nekin sitten ihanasti päättivät tuottaa minulle ongelmia, nimittäin en haluaisi hankkia täysin matta punaisia piilolinssejä (kuten ylläolevasta kuvasta näätte silmät eivät ole täysin matta punaiset,vaan jännät hieamn rusehtavan punaiset )


Cyberissä oli vain (ainakin nettisivujen perusteella) vain sellaiset 'matta' sävyiset punaiset linssit ja Back streetin piilolinssi osio ei edes toiminut (nyt sellaista osiota ei näytä edes olevan).  Katsoin sitten Aprilli nimisen karnevaalikaupan sivuilta, mutta nettisivujen kuvat ovat hyyvin epäselvät eikä niistä oikein saa selville linssien oikeaa väriä. Hintakin oli vielä varsin korkea nimittäin 40e.
Ulkmailta saisi tilattua varmaankin halvemmin ja vielä ihan oikean sävyisetkin, mutta vanhempani eivät oikein mielellään hanki ulkomailta nettikauppojen välityksellä. Peruukkejakin ostaessa joudun suostuttelemaan heitä siihen, vaikka maksankin peruukkini itse. No, pitää katsoa miten menettelen sitten tämän suhteen.
Tämä cosplay (okei anteeksi, käytän epäkorrektia ilmaisua. Kyseessähän olis tarkalleen crossplay, sillä hahmo on miespuolinen ja itse olen naispuolinen) tulisi sitten käyttöön Desucon Frostbiteen, joka näin todennäköisesti tulisi olemaan seuraava conini. :) Animeconissa tapaamani henkilö, Netta (hän josta minulla ei ollut kuvaa 8,0) lupasi suureksi ilokseni cossia samasta sarjasta olevaa Nezumia (ylläolevan kuvan sinihiuksinen hahmo) Vielä tämänkin takia haluan cossini todella onnistuvan, sillä Netta vaihtoi omat cossisuunnitelmansa tämän takia ;__; Palvon sinuaa~
Ja jos vain pystyn tarkoitukseni olisi vielä yrittää jotenkin väsätä myös tuo ulkotakki. Se tulee olemaan haasteellista.

Shionin cossin jälkeen olen tässä pohtinut John Watson cossia (BBC:een 'uudesta' Sherlockista siis) Minusta kun on kuoriutunut tälläinen Sherlock fani vaikka se (fanitukseni siis) onkin vasta aluillaan. Olen vielä hieman pihalla joistain hahmoista yms. Mutta toivoin että tämä toteutuisi : 3 Mietin myös Sherlock cossia, mutta päädyin lopulta Watsoniin (voiko noin edes sanoa kun cossi ei ole läheskään varma juttu?) sillä kasvoni eivät ole niin kapeat kuin Sherlockin ja olen luonteeltani itse ennemmänkin Watson, mikä sinäänsä helpottaisi rooliin mukautumista. Tämä cossi on kuitenkin vielä auki, eikä läheskään varma juttu, toisinkuin tuo Shion. Tämän Sherlock cossaus intoni päästi valloilleen ihana Tumblr cosplay/kysymys blogi. (http://menagerieofsherlockholmes.tumblr.com/ ) jonka seuraamisen aloitin. :3
Nomutta tulipa pitkää höpötystä. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea ja toivottavasti säästyin suurimmilta kirjoitusvirheiltä, joita minulle yleensä näin nopeasti kirjoittaessa tapahtuu.
Toivottavasti tapaamme taas pian ja jättäkäähän toki kommenttia. Se olisi ihanaa~
Näkemiin ystäväiseni~

I'll also show you a sweet dream next night.