maanantai 31. joulukuuta 2012

~Happy new year Charliee~

Heissulivei kaikille! ^^
Piti postata jo aikaisemmin, mutta se sitten jäi, kun joulun jälkeen oli aika paljon menoja. Valitettavasti joulun aikana ottamani kuvat ovat melko hämäriä ja laaduttomia, mutta tänään kun minut raahattiin laskettelemaan niin en sitten tietenkään ehtinyt valosan aikaan mitään kuvaamaan.
Mutta kuvien laadun huono aika on takanapäin! Olen nimittäin Canon EOS 600D:n onnellinen omistaja. *3* Olen niin iloinen, tosin ihan ulapalla sen kaikista säädöistä. Noh, eikun opiskelemaan!
Sain kameran joulun jälkeen, joten sitäkään en ole pahemmin ehtinyt käyttämään. Jotkut varmaan ihmettelevät, että miksi ihmeessä sitten postaan, jos ei ole kuin huonoja kuvia ja näin. No, ihan vaan sen takia, että halusin tehdä tämän vuoden viimeisen postauksen, ennenkuin siirrytään 2013 vuosilukuun.
 
 Sain lahjaksi pipareita~ Kiitoksia, ne olivat maukkaita


Kahvipöytäkuva :D
 
 


 



 
 Sitten vähän joulukortti askartelua. Tästä Ciel:istä olen jopa hyvin ylpeä >3<

Tässä kaikki loput kortit~
Tässä kuva siitä Luka Megurine piirrustuksesta, josta mainitsin joskus tuhat vuotta sitten. Olen siis saanut senkin valmiiksi ja olen ylpeä siitä vaikka tuo käsi tulee piinaamaan minua lopun ikäni. Pahoittelen huonoa kuvaa tästäkin. Värit eivät oikein pääse oikeuksiinsa
 
Tässä hieno joululahja saldoni! Sain veljeltäni Sherlockin ekan ja tokan tuottarin lahjaksi ja olin ihan hyper super iloinen siitä. Myös ihanan suloinen yöpuku (oletan sen olevan yöpuku :DDD), cyberin lahjakortti ja Chrono Crusade sarja (jonka veljeni oli alumperin ostanut itselleen, mutta muuttaessaan luvannut antaa minulle, mutta ei sitten antanutkaan) olivat erityisen mukavia lahjoja~
Tässä muutama kuva mitä olen ehtinyt räpsäistä sitten uudella kamerallani:
 


 
 
Kuten tämän blogin uskolliset pitkäaikaiset lukijat tiedättekin, minulla on joka vuosi tapana valita biisi menneelle vuodelle ja kuunnella sitä sitten vuoden vaihtuessa. Viime vuonnahan kyseinen kappale oli jo moneen otteeseen uudellenkin postaamani kappale World's End dancehall. Tänävuonna taistelu oli tiukka,sillä olisi ollut monta hyvää vaihtoehtoa, mutta päädyin kappaleeseen nimeltä:
Fandom style!
Tähän kappaleeseen minulla on myös tietenkin hienot perustelut: Kaikkihan tietävät
gangnam stylen ja kuten moni muukin tässä mailmassa, olen sitä tanssinut ja popittanut ja tämä kappalehan on parodia kyseisestä korealaisesta kappaleesta joten osuvaa. Toinen perustelu on se, että olen viettänyt tänä vuonna aikaani Tumblr:in ihmeellisessä mailmassa ehkä liikaakin, puhumattakaan niistä fandoimeihin liittymisistä tai ficcien lukemisista tai pelkistä Feels-tunteista.
 
"look at all these feels
if you don't ship it you won't understand that
all my feels
can't be contained in simple fanfiction cause
all my feels"
Kröhöm, siis varsin osuvaa kohdalleni etten sanoisi. Joten tämän vuoden kappale on siis Fandom style!
Huomasin että blogini on onnistunut jo kasaamaan huimat 60 lukijaa! o.o Olen äimistynyt ja todella kiitollinen ihan joka ikiselle teistä.
Muttasiis näihin lopetellen, toivotan teille tosi riemukasta ja mahtavaa uuttavuotta! Näkemiin ja nähdään taas ensivuonna!
I'll also show you a sweet dream next night
 

Vihdoin ja viimein Charlie the Unicorn 4 !! Jee!
 
 
 kaksi mahtavaa Epic Rap Battles of History:ä.
 Bad touch trio:llakin on nyt oma kappaleensa
Tätä kuunnellessaan kuka tahansa voi tuntea itsensä eeppiseksi.

perjantai 21. joulukuuta 2012

21.12.2012

Hei ystäväiseni~
Jos mailma ottaa loppuakseen tänään, kuten on ennustettu, niin haluan kiittää kaikki lukioitani. Toivottavasti mailmanloppu viivästyy ja pystyn pitämään tätä blogia vähän kauemmin. Pitäkää pyyhkeet mukananne ja älkää panikoiko!



Kuvan idea aukeaa paremmin henkilöille jotka ovat lukeneet tai katsoneet Linnunradan käsikirja liftareille.
Vielä tälläisen tynkä postauksen loppuun vänän mailmanloppu musiikkia

I'll also hope that I can show you a sweet dream next night if this planet still exist...
 
 
 
 


lauantai 15. joulukuuta 2012

~ODDS&ENDS

Heipä hei rakkaat ystäväiseni.
Päätin vihdoin postailla, kun viime postauksesta oli jo ehtinyt kulua jo vähän liikaakin aikaa ^^''
Anteeksi. Joulukiireet ja laiskuus syynä. Olen tosin monesti yrittänyt mennä kuvailemaan, mutta yleensä kuvausreissuni ovat loppuneet siihen että olen ärsyyntynyt siitä etten tiedä mitä laitan nukelle päälle/nukke ei pysy asennoissaan/tulee liian pimeää. Talvi on vaativaa aikaa kuvailla pokkari kameralla. Vaatii niin hyvän valaistuksen... Aika hämäriä ja huonolaatusia kuvia siis luvassa. Vielä kaiken hyvän lisäksi picmonkeyn ilmaisaika on loppunut ja nykyään sitäkään ei voi käyttää kunnolla kuin maksullisesti <.<  Mahtavaa!
No se siitä valittamisesta, mutta kuten siis sanoin kuvia tulee olemaan taas vähäisesti. Yritän ryhdistäytyä.





Ignooratkaa lamppukäsi taustalla. :D Oon liian laiska alkaa ettimään mitään hyvää kuvanmuokkausohjelmaa saati sitten kokeilemaan photoshoppia, joten näillä mennään


Muuten postauksen anoa kuva Emistä :D
Pesaisin vaihteeksi tyttöjen peruukit, sillä Emin oma alkoi taas valkoisista latvoistaan näyttää jo erehdyttävästi harmaalta. Mietin siinä sitten samalla että miksen pesisi Melinkin peruukkia siinä samalla. Pesun ja kuivumisen jälkeen päätin kokeilla miltä tytön näyttäisivät toistensa peruukeilla ja Emin kohdalla se näytti tältä. Ainoa onnistunut kuva jonka hänestä sain valitettavasti. Muut olivat todella heilahtaneita ja koska peruukki oli liian iso ja vailla mitään kiinnitystä se valui kokoajan.


 Melille Emin peruukki taas vuorostaan oli liian pieni, joten se näytti vähän kummalliselta. Se tosin korosti hienosti Melanien kaksivärisiä silmiä tai jotain.... <.< Juuri tämän liian isouden ja pieneyden takia heillä on pipot päässään
Kiharsin tylsyydessäni Melanien hiukset, tosin siinävaiheessa kun aloin kuvaamaan ne olivat jo vähän laimentuneet.


Muuten Melanien musta ja valkoinen paita,hame,sekä sukat ja panta ovat minuntekemiäni. Huomaa kuinka 'pro' ompelija oikein olen :D Joka ikinen kerta kun yritän tehdä nukkeloisille vaatteita se päättyy siihen että kiroilen ompelukoneelle ja alan ärsyyntyneenä tekemään jotain muuta.
Sitten muutamaan kuvaaan muutamasta ostoksestani:
Halusin jonkun kivan huulirasvan ja hankin tälläisen. Se tuoksuu mielestäni minttu frezza moccalta, mikä sinänsä ei ole mikään huono asia sillä frezza on hyvää~



 Ja sitten tälläiset korut. Tosin tuo sormus ehti hajota jo ensimmäisenä päivänä ^^'' Mun sormukset yleensä aina menee rikki tai hukkuu ja juuri siitä syystä en niitä yleensä käytäkkään. Näiden lisäksi hankin myös pastelli mintun värisen villatakin sekä valko minttu vaaleanpuna- väriset polvisukat.
Nomuttaniin, joulu tulee ihan ihan kohta. Oon vieläkin hurjissa paineissa kaikkien lahjojen takia, jonka takia en varmaan seuraavana vuonna edes hanki kenellekkään joululahjoja, sillä en ikinä keksi mitään hienoa ja stressaan niistä ihan kuollakseni. En halua hankkia mitään turhaa lahjaksi ja näin... D: Toivottavasti selviän tästä joululahjarumbasta ja joulusta muutenkin.
Muuten vielä tähän loppuun pitää mainita että löysin sisäisen Hetalia fanini uudelleen *3* Olen parisen vuotta jo ollut tietoinen hetaliasta ja katsonut ainakin suurimman osan jaksoista (ja niistäkään en muista melkeimpä mitään) ja seikkaillut hetalia fanarttien mailmassa, mutta sitten tapahtui jotenkin sellainen tylsistyminen ja sellanen ei-voisi-vähempää-kiinnostaa-mikään-hetalia. Mutta nyt, NYT olen saanut faniuteni takaisin, ehkä jopa voimakkaampana kuin aijemmin. :3 Se on mukava tunne.
pfftperfectionist:The union of the two handsome bastard.
I approve 
...Tämä on myös huomattavissa omegle seikkailuistani. :D Muuten hillun aika useasti omgelssa cosseissa, joten sinne vaan joidenkin cosplay tagien alle, niin saattaa tavata mut. Itse siis ylempänä henkilönä tuossa kaappi englanti cosssissani. Toinen henkilö on Romano eli Tumblrissa pfftperfectionist.

 Mutta siis yritän ahkeroittaa itseäni ja kuvailla enemmän ja ottaa myös kuvia Emistäkin :D Siihen asti näkemisiin ystäväiseni.

Edit. Melkein unohdin:

Tunnustukseen liittyvät säännöt:1. Liitä linkin kera bloggaaja, joka antoi tunnustuksen.
-Sain tämän awardin Kiki:ltä. Kiitoksia sinulle. Sinunkin blogisi on varsin viehättävä ja varsinkin uusin postauksesi sai minut hyvälle tuulelle. :D

2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla.
Ruusujaxrusetteja

Laitoin tämän avardin muutamalle blogille joita luen. (Pitäisi etsiä lisää luettavia blogeja sillä luen niitä itseasiassa aika vähän... ^^'') Laitan myöhemmin ilmoituksen awardista heille, sillä nyt on liian kiire siihen~

3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin

I'll also show you a sweet dream next night.

Ihana kappale, joka sai minut herkistymään D;