keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

~Desucon 14-16.6. 2013

Sup.
Tarkoituksena olisi vähän kertoa juttua Desuconista. Miltä kuulostaisi? ^^
Aluksi minunhan ei ollut tarkoitus lähteä Desuconiin, koska hitaana ihmisenä desun liput ehtivät jo loppua, ennenkuin minä raukkapieni ehdin edes ajatella niiden ostamista. Noh, sitten aika luottavaisin mielin odotimme Jossun kanssa (joka hänkään ei desuranneketta ehtinyt saada) peruutusmyyntiä ja olimme hyvin ajoissa desun sivuilla odottelemassa rannekkeiden myyntien aloittamista. Sitten kun kello löi tasan, Desun sivut alkoivat lagia niin pahasti. Kirjoitin pikaisesti ostotiedot ja painoin ostamis nappia ja mitä näinkään:
Jep. Voitte kuvitella riemunkiljahdukseni. Kello on n. 2 minuuttia yli tasan ja peruutusmyynti rannekkeet oli jo myyty. Olin valinnut riparinikin niin että pääsisin ainakin Desuun menemään ja Monika, jota en ollut nähnyt vuoteen oli tulossa kyseiseen tapahtumaan. Noh, desulle suuttuneena (vaikka asia ei todellakaan ollut heidän vikansa etten minä nopeana napannut lippua) vannoin etten yritä edes hankkia mistään huutonetistä ranneketta (hinnat olivat heti peruutuslippujen jälkeen noussut pilviin. Yksi ranneke myytiin muistaakseni lähemmäs sadalla eurolla) ja että menisin Traconiin ihan kostoksi desulle :P
Sitten about viikkoa ennen desua, Jossun kanssa höpöteltiin skypessä ja hän kertoi että huutonetissä olisi myynnissä kaksi ranneketta kumpainenkin 50euron kappalehintaan. Kallista lystiä tuo tietenkin oli, mutta meitä molempia oli jäänyt kaivertelemaan desuun pääsemättömyys joten ostimme rannekket.
Aloin sitten miettiä että mitäpäs cosseja käyttäisin. Jack Frost oli tietenkin varma valinta, mutta sitten Jossu lietsoi minut tekemään PewDiePie cossin ja minä lietsoin häntä vuorostaan sitten cossaamaan Cry:ta. Onhan se toisaalta aika kummallista cosplayata oikeata ihmistä, joka pelailee pelejä  YouTubessa, mutta toisaalta näiden kahden henkiln ympärille on noussut jo varsin suuri fandom, joten miksipä ei?
Maalailin sabluunaa apuna käyttäen Brofist paidan (tosin onnistuin möhlimään maalin kanssa yhdessä kohtaa ja jouduin vähän paikkailemaan valkoisella maalilla) Kaikki muu cossiin tarvittava olikin jo minulla valmiina.

 Hoho, tapasin pari bloggaajaa nimittäin Kuroi Diamonond nimisen blogin pitäjän sekä Watashi no blog desu :n pyörittäjän. ^^
 Ib ♡ Olin yllättynyt kuinka paljon Ib cossaajia conissa oli. Itse nimittäin peliä pelattuani kaverin kehuttua sitä ja katsottuani lets play videoita siitä aloin pohtia Ib cossin tekemistä. Se olisi varsin yksinkertainen ja voisin käyttää punaisia piilareitani siinä. Muuten kuvan kyseinen henkilö (jonka nimen mieleni musta-aukko imaisi) liikkui conissa kanssamme ja myös hänen takanansa näkyvä mustahupparinen kissankorvainen kaverinsta~ Uusia tuttavuuksia on aina ilo saada, mutta itkettää kun on niin surkea nimimuisti. Muistakaa ihmiset että ette pahastu jos en muista teidän nimiänne, koska en tyyliin muista mitä olen syönyt aamiaseksikaan, joten se ei ole mitään henkilökohtaista. Sitten aivoni on päättänyt muistaa vaan kaikkea turhaa esim. osaan randomien iskelmäkappaleiden sanat, vaikka en kyseistä musiikkigenreä kuuntelekkaan, mitä nyt joskus automatkalla saattaa kuulua radiosta. En ymmärrä mun aivoja D:

 Peter Pan ♡ "Meinasin" (eli sain) hepulin kun näin tämän cossaajan. Nimittäin pari päivää ennen conia olin kuluttanut aikani Disney world:in videoiden katsomiseen ja olin täysin lumoissani Peter Paniin.




 Annika (joka onnistui juuri ainoaan kuvaan jonka heistä otin saamaan kauniin ilmeen)ja Monika. Pikku Monikasta oli tullut vuodessa jo ihan iso tyttö ja melkein kyyneleet nousi silmiin.

Lisää Ib cossaajia~ Mary ja Garry









Rosette cosplay! Oih, olin niin iloissani nähdessäni tämän ^3^














Yllätin Meridan ja Jackin jäätelöä syömästä haha :DD
 Tein slenderman nimisessä pelissä esiintyvät lappuset ja suunnittelin 'pelaavani' slenderiä paikan päällä jos vain löytäisin slenderman cossaajan. Näinhän ei kuitenkaan käynyt koska löysimme slenderin vasta juuri ennen lähtöämme joten päädyin levittelemään nuo lappuset ympäri conia toivoen että joku pitäisi hauskaa etsimällä ne kaikki. Ainakin sunnuntaina olivat näyttäneet hävinneen, ties sitten kuka kerännyt (kuitenkin vänkärit repineet seiniltä ;D)

Ja siinä näkyvät ostokseni. Enemmän taidekujan kamaa tälläkertaa.
Sitten hieman räpsyjä omista cosseistani. Perjantaina liikuin Jack Frostina. Kuvia en siitä oikein otattanut, mutta mimicon postauksessahan jo muutama räpsy siitä olikin. Peruukki muuten räjähti aika kivasti ollessaan matkalaukussa D: Pitäisi stailata se uudelleen. Mutta sitten lauantaina liikuin ensiksi Konatana Lucky Starista. Tälläkertaa Cheerleading versio, jonka Monika väsäsi minulle synttärilahjaksi (epä tiukan aikataulun kanssa :D). Jouduin tosin maalaamaan tuon tähden siihen itse. (Kauhea urakka kyllä). En kovin kauaa kyseisessä cossissa viihtynyt sillä, noh en ole kovin pitkien peruukkien ystävä ja peruukki tuntui muutenkin valuvan päästä kun en ollut tajunnut ottaa mitään pinnejä mukaan.
 Tykkään tästä kuvasta tosi paljon, koska toi asento on jotenkin kiva, mutta sitten tarkennus on mennyt taustaan ja pari tollasta suikeloa on mun naamalla D:

 Joo eli kovinkaan edustavia kuvia ei ehitty tästä cossista napsasemaan, ennenkun vaihdoin PewDiePie cossiini, josta sitten näpsittiin enemmänkin kuvia ja joka sai monien ihmisten keskuudessa suosiota :D
 Meidän oli tarkoitus kuvata Flowers for my valentine videosta cosplay versio, mutta tajuttiinkin sitten ettei löydettäisi conpaikalta ovea jossa voitaisiin kuvata rauhassa, mutta josta pääsisi myös sisään, joten kauniit ruusut ikuistettiin sitten kuviin.
 


 
"Don't worry about it Cry, I'll save you!"


 Koko kolmipäiväsen conin ajan yritin löytää Slenderiä ja satuttiin onneksemme löytämään se juuri ennen kun oli tarkotus jättää desuconille hyvästit.



 Mutta ei kai mulla mitään muuta ihmeellistä sitten ollutkaan. Seuraava con tulee olemaan luultavasti Tracon,  jos saan raahauduttua sinne asti. Pahoittelen muuten niille nukkeilija ihmisille jotka seuraavat tätä blogia, että nykyään blogini pääaihe on lähinnä cosplayaamisessa. Syynä on nukkeinnostuksen hiipuminen, jota on näyttänyt esiintyvän aika monilla muillakin nukkebloggaajilla. Nuket kuitenkin tulevat kuitenkin pysymään vielä jossain määrin postauksissa, kun niitä välillä ehkä kuvailen.
Mutta näkemisiin ystäväiseni!


"I'll also show you a sweet dream next night"