sunnuntai 1. joulukuuta 2013

~Yes, brilliant impression of an idiot! (London part 3)

Heipä hei!
Tähän melko lyhyeksi jäävään postaukseen laitan matkalla otetut BBC Sherlock cossi kuvani. Vaikka onnistuneita otoksia ei kovinkaan monta loppujen lopuksi tullut, tuntuisi vähän kummalliselta tunkea niitä muiden lomakuvien sekaan, (vaikka osassa niistä onkin jo cossini vilahtanut) joten päätin pyhittää niille oman postauksen.
Otsikko on yksi Sherlockissa kuulluista lausahduksista, mutta viittaa samalla osuvasti minuun -suurimmassa osassa kuvista derppailin pahasti. Olisi pitänyt harjoitella kasvojen eleitä tätä kuvailusessiota ennen, mutta hyvähän se näin jälkeenpäin on vasta todeta... ^^''
Sitä enempää höpisemättä, siirtykäämme kuviin:




Laitan tämän kuvan lähinnä takin takia. Katsokaa kuinka mahtavasti se oikein istuu päälle! Oli kyllä rahan arvoista.


 Vaikka kuvassa ei kovin selkeästi taustaa näykkään, kopin 'takana' tien varessa sattui olemaan samanlainen auto kuin televisiosarjan Baskervillen koiran tapauksessa.


 ...ja olihan minun pakko laittaa leikiksi tässäkin kuvaus sessiossa. :D


 Vaikka ulkopuolisesti kopit ovat näyttävän näköisiä, haju sisällä on jotain aivan karmeaa.


Siinä ne sitten olivatkin.
Näkemisiin!

  "I'll also show you a sweet dream next night"


 


~When can we do this again? (London part 2)

Hei!
Eihän tästä olekaan kuin yli kuukausi aikaa siitä kun kävin Lontoossa. Ah, olen niin nopea näiden postausten kanssa että ihan itkettää </3
Vihdoin päätin ryhdistäytyä ja postata loputkin osat Lontoon matkasta.
Tähän postaukseen tuskin tulee paljoakaan tekstiä, sillä kuvat puhuvat puolestaan.







Käytiin myös kiinalaiskorttelissa (chinatownissamikälie)


 Sain myös maistaa Bubbletea:tä elämäni ensimmäistä kertaa! ^^ Maku oli varsin mielenkiintoinen, mutta tykkäsin siitä kuitenkin. Jossun kanssa haluttiin päästä tiettyyn Bubbleteatä myyvään paikkaan, jossa amazingphil ja danisnotonfire olivat käyneet yhdessä videossaan, mutta se paikka oli remontissa, joten itkimme vaan siinä ulkopuolla, kunnes suuntasimme eteenpäin ja löysimme tälläien paikan.
 




Olin tunteissani joka kerta kun ohitimme Thorin mainoksen. Jonkinaikaa sitten kävin leffan katsomassa ja oli kyllä ihana, tosin hiukan parempaa olin odottanut.
Seuraavat kuvat sijoittuvatkin jo seuraavaan päivään, jolloin suuntasimme niinkin ihanaan paikkaan kuin Baker Street! Mainittakoon vielä tässä että 99% seuraavista kuvista ovat veljeni ottamia, sillä itse tukahduin kuumuuteen cossissani, enkä pystynyt keskittymään mihinkään.










 Koiranpään alapuolella löytyi fanien lähettämiä kirjeitä ja piirroksia Sherlock Holmes:ille. Oli kyllä mahtavaa luettavaa ja olisin mieluusti lukenut lisääkin, jos vain aika olisi sallinut. Talossa nimitäin on kiertelyyn valittu tietty aikamäärä, jonka jälkeen on poistuttava.

 Talosta löytyi myös paljon vahanukkeja, joiden hahmot olivat tuttuja Holmesin seikkailuista.











Näihin kellertäviin tunnelmiin päättyy tämä postaus. Postaan tähän perään vielä viimeisen Lontoo postauksen. Siihen asti: Näkemiin!
 "I'll also show you a sweet dream next night"