lauantai 29. maaliskuuta 2014

~Digital Love

Hei ystäväiseni! ^^
Päätin taas vähän päivitellä blogia ja huomasin etten ollut edes postannut mitään tämän vuoden puolella! D: 
Ei minulla ole mitään suurta  ja mahtavaa syytä siihen miksi en ole päivitelly. Kyse on yksinkertaisesti vain laiskuudesta  ja siitä että on ollut paljon monenlaista muuta puuhaa ^^' Olen mm. ropetellut suhteellisen ahkerasti, alkanut pelaamaan Aion:ia,uponnut Steam Powered Giraffen maailmaan, viettänyt syntymäpäiviäni ja suunnitellut ja pohtinut kesän cossejani. Niin ja kyllä se koulutyökin aikaani on syönyt. 

Ystäväiseni Jossu vietti myös omia syntymäpäiviään jonkin aikaa sitten. Päätin teillekin vähän vilautella mitä hän sai minulta lahjakseen.
 Huomasin hänen twiitanneen ebayssa olevan paidan jossa oli juuri tämä kyseinen teksti. Koska aikaa sen tilaamiseen ei minulla ollut ja kun kerran pidän pienistä projekteista, päätin tehdä itse hänelle samankaltaisen paidan. Yksinkertaisesti vain mustalla kangasmaalilla kirjoittelin tekstin paitaan ja siinä se. 
Jos itse tälläistä pohdit tekeväsi suosittelen sabluunan tekemistä, mutta itsellä kärsivällisyys siihen ei tälläkertaa riittänyt, joten päätin vain vetää siveltimen kanssa.

  Tässä kortti johon taiteilin itse synttärisankarin. Omasta mielestäni siitä tuli ihan kivan näköinen. :) Otin kuvaan mallia yhdestä Jossun blogissa olleesta kuvasta.
Lahjaan kuului myös rannekoru, pussi maltesers suklaapalluroita ja korvakorut. Myös korvakorut taiteilin itse kuumaliimaamalla tähdenmuotoiset helmet valmiisiin korvakorupohjiin jotka ostin tiimarista.
Tuossa kääntymätöntä kuvaa korviksista c:
Itse pidän kovasti siitä jos pääsen itse tekemään jotain lahjaan, silloinkin jos se vain tarkoittaa korttia. Kun lahjassa on jotain itsetehtyä, tuntuu minusta silloin että olen panostanut lahjaan. Lahjoja antaessani pyrin myös siihen että ne ovat mieleisiä ja käytännöllisiä. Joskus tulee laitettua jotain turhempaakin pientä mukaan (usein vitsillä), mutta yleisesti ottaen kuitenkin tarpeellisia lahjoja yritän hankkia.
Ja on paita näyttänyt lahjansaavaa mielyttävän, kun päällä se on näkynyt useampaan otteeseen ^^

Olen tässä muutamaan otteeseen veljeni kanssa väsäillyt sushia. Idea lähti siitä kun veljeni oli hankkinut koko perheelle joululahjaksi sushi kit:in ja sen jälkeen innostuimme tekemään näitä kalaisia herkkuja uudemmankin kerran.



 Ensimmäisellä kerralla homma ei vielä oikein ollut kunnolla hallussa, kuten ylemmästä kuvasta pystyykin huomaamaan :D Sushi rullan leikkaaminen vaati todella terävän veitsen ja oikean täytemäärän arvioiminen on hivenen hankalaa, mutta muuten yllätyin kuinka Sushin tekeminen ei oikeastaan ollutkaan niin hankalaa kuin olin kuvitellut.


 Lopputulos näytti tältä. Paria erilaista täytettä.  Huomaa kyllä vielä miten muodot ovat hakusessa, mutta maku oli silti hyvä :D


 Toisella kerralla homma sujui jo helpommin ja palojen muotokin oli taisaisempi. 
Kuvaa kattauksesta.
Jotta postaus olisi tarpeeksi ruokaisa on tähän pakko vielä laittaa pari kuvaa synttärikattauksesta.



Vaikka nuket nykyään istuvatkin suurimman osan ajasta hyllyllä, kävin kuvaamassa pientä Emiä ulkona kun lunta vielä oli.



Ette arvaa kuinka kauan meni aikaa nuken asettelemiseen tuohon asemaan kun obitsun polvet eivät tunnu pysyvän millään suorina. D:



Sitten vähän muihin juttuihin.
Talvella tarkoitukseni oli ahkerasti päivitellä tumblrissa olevaa guardianoffun ask blogia ja kuvailla Jack cossiani muutenkin enemmän lumen kanssa. Tämäkin kaikki jäi tekemättä sillä en pidä enää yhtään Frost cossistani. Sauva on liian pitkä ja suuri, peruukki itkettää ohuudellaan ja huppari on maalauksensa ja paksuutensa kanssa katastrofi. Ainoastaan housut ja niiden remmit ovat tyydyttävät. 
Jack Frost cossi oli muutenkin yksi niistä kahdesta cossista joihin olin vielä viimekesänä tyytyväinen. (toinen niistä oli pewds) 
Nyt vain tuntuu että jokainen asuni on aivan pohjanoteeraus. Noh ainakin se innostaa tekemään uutta.
Tämän vuoden cosplay suunnitelmat siis näyttäisivät ainakin tällä hetkellä tältä:

Toothless (gijinka ver.) -How to train your dragon 
(tai suomalaisittain: Näin koulutat lohikäärmeesi)

Ihan siis lohikäärme asua en ole alkamassa tekemään. Niille jotka eivät ole Gijinka käsitettä kuulleet, antapaaka minun selventää asiaa hiukan: Gijinka nimitettä käytetään silloin kuin jokin eläin/eläimellinen hahmo tuodaan ihmiskehoon. Useimmin gijinka versioilla on alkuperäisestä hahmosta esim. korvat ja häntä ja ne ovat vielä ihmiskehossakin tunnistettavissa.
Itse olen tekemässä siipiä, häntää ja korvia. Kasvoihin ja käsiin on tulossa mustia suomuja, mutta niiden tekotapa on vielä avoinna. Todennäköisesti maalaan ne vain mustalla kasvomaalilla. Olen kyllä jo kokeillut suomujen tekemistä myös vahalla, mutta kallistun kyllä nyt enemmän maalaamisen puolelle.



Asuun tulen käyttämään myös mustia pitkiä saapikkaita, mustia housuja, jonkinkaltaista mustaa yläosaa, mustaa peruukkia ja vihreitä piilolinssejäni. 


Rabbit -Steam powered giraffe
(Geekshot's picture)

Kuten aiemmin olen täällä kertoillutkin tämä robotti bändi on vienyt sydämeni täysin mukanaan. Päätin siis ottaa (vanhan) Rabbitin tekemisen mukaan suunnitelmiini ja sain myös erään toisen ystäväiseni suostumaan Walter Girlin tekoon. ^^ Kasvojen laittoa olen jo pariin otteeseen kokeillut. Mietityttää tuon turkoosin kohdan tekeminen kun turkoosia maalia en omista enkä sopivan sävyistä huomannut punanaamiossa käydessäni. Olen pohtinut josko tekisin sen silmienrajauskynällä, mutta suunnitelmat ovat vielä auki.


 
(Deviantartista mahdollista löytää parempia kuvia naaman maalailustani)
Tästä cossista tulisi varmaan kaikkein vaativin mitä tähän asti olen tehnyt. Ensin ajattelin tämän olevan ihan normaali projekti, mutta kun alkaa erottelemaan kaikkea tekemistä mitä tämän asun kasaamiseen menee, tulee siitä yllättävän pitkä lista. Myös asun materiaalejen kanssa on ongelmia. Esimerkiksi liivi näyttää miltei joka kuvassa hivenen erilaiselta. Välillä se näyttää enemmän kiiltelevämmältä ja välillä ihan mattapintaiselta. Kyllä tässä pohdittavaa riittää ^^''
Kasvomaalit, käsineet ja silinteri on jo hankittu. Omasta takaa löytyvät jo goggles:it ja niitä pitää vain muokkailla oikean näköiseksi.  Saatan myös käyttää puvunhousujani muotoillen niitä tosin hivenen ja lisäten harmaan hopeat raidat. Sitten jäljelle jääkin  rutosti ongelmia tuottava liivi ja sitten helpommin toteutettavissa oleva huivi.



Sitten cosplayt jotka saatan toteuttaa jos jää aikaa ja rahaa (jota todennäköisesti ei tule jäämään, mutta laitampa nämä haaveet tähän kuitenkin) :

Peter Pan
Yhtenä iltana päähäni vain iski ajatus että Peter pan cossi olisi hieno ajatus ja nyt haaveilen siitä. Toteuttaminenkaan ei olisi hankalaa, joten voi olla että jos minua ei tänä kesänä Peterinä nähdä, niin kenties sitten seuraavana kesänä.

Faith -Mirror's Edge

Kyllä, juuri näin. Luit oikein. :D
Tästä typykästä on tullut jo minulle inside vitsi, sillä cossin totettamista olen miettinyt miltei koko cosplay harrastukseni ajan. Haluisin mielelläni tämänkin tehdä, mutta aina tuntuu jotain hienompaa ja kivempaa ideaa pukkaavan tämän toteutuksen edelle. Ehkä vielä joskus... :D


Kesän Conit:
Mimicon 17.-18.5.2014 Mikkeli
Hypecon 14.6.2014 Hyvinkää
Desucon 6.-8.6.2014 Lahti
Tracon 13.-14.9.2014 Tampere

Hypecon ja Desucon vähän vielä avoinna, mutta Traconiin ja Mimiin olen ainakin menossa.
Eipä tässä muuta ihmeellistä. Tulen päivittelemään sitten cossejen edistymisistä ja coneista on luvassa postaukset.
 Näkemisiin!

"I'll also show you a sweet dream next night"  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti